Delivery :D

Herra X, 3260g 49cm.

27.9.2011 22:33

Vihdoin koitti kauan odotettu ilta ja pikkupoika päätti saapua maailmaan. Tapa, jolla hän sen päätti suorittaa, oli vähintäänkin erikoinen:)

Tässä siis SYNNYTYSTARINA, joten heikkohermoisimmat älkää lukeko tästä eteenpäin!

Ei kyllä hirveän verisiä yksityiskohtia ole luvassa...Mielenkiintoinen taksimatka vain...

Puoliltapäivin kävin neuvolassa terveydenhoitajan käynnillä, viikot 39+2. Terkkari varoitteli, että usein saman perheen lapsien syntymäviikot osuvat viikon sisälle toisistaan. Esikoisen viikot olivat 38+3. Samalla hän myös varoitteli, että supistukset voivat tulla tosi voimakkaina, niin voimakkaina alusta alkaen, ettei pysty puhumaan ym. Ja myös varoitteli, että synnytys saattaa edetä nopeasti, tuskin nyt parissa tunnissa, mutta nopeammin, kuin edellinen. Varsinkin nyt kun edellisestä synnytyksestä on alle 3 vuotta. Neuvoi vielä, että itse voi jouduttaa synnytyksen alkamista kävelemällä ulkona, ja ettei niinkään kannata hirveästi siivota kotona, kun siinä tulee enemmän vääränlaista rasitusta ja kiertoja vartaloon.

Neuvolan jälkeen mentiin esikoisen kanssa kotiin ja iltapäivällä lähdettiin sitten kävelylle rattaiden kanssa. Hirveän kauas en jaksanut kävellä, vaan menimme leikkimään kirjastoon. Kirjastossa törmättiin vielä esikoisen vanhaan päiväkodinhoitajaan, jolle kerroin, että vielä viisi päivää laskettuun aikaan, että hieman vielä odotellaan. Kello oli 18:30 ja mies soitti iltavuorosta, että pääsee lähtemään palkattomalle vapaalle nyt kotiin. Normaalisti työvuoro olisi loppunut klo.22. Lähdettiin sitten kotiin jatkamaan iltaa yhdessä.

Supistukset alkoivat n. kahdeksan maissa, ehkä puoli tuntia aikaisemmin, aluksi tietenkin vain mietti, oliko nämä nyt jo ne synnytyssupistukset vai harjoittelua. Laitoimme esikoisen yöunille ja kerroimme, että mummi saattaa tulla tänäyönä hoitamaan, kun pikkuveli taitaa syntyä. Kun supistelu oli jatkunut jokseenkin säännöllisenä, soitin klo 21 omalle äidilleni, (joka oli jo pitkään päivystänyt että milloin tulee hoitamaan esikoista, kun lähdelle sairaalaan) että tänäyönä varmaan lähdetään, mutta mene vaikka vielä nukkumaan, koska tuskin ihan heti tarvitsee tulla. No eipä mummi onneksi mennyt nukkumaan...

21.57 soitin Naistenklinikan synnyttäjien numeroon ja kerroin että synnytys on alkanut ja sinne oli tarkoitus tulla synnyttämään. Puhelimessa oli taas hyvin töykeä vastaanotto, että noh, mitäs se tarkoittaa, että synnytys on käynnistynyt. Vastasin, että supistusten väli on nyt n. seitsemän minuuttia ja ovat todella kivuliaita. ( Itse asiassa väli oli jossain vaiheessa ollut kaksikin minuuttia, mutta harventunut taas) Kätilö kysyi onko vesi mennyt ja vastasin, että ei, eikä mennyt esikoisellakaan ennen syntymää. Kätilö vastasi, että selvä, eli etkö pärjää sitten enää kotona? Sanoin, että ehkä hetken pärjään. Ja kätilö lopetti, että tulette sitten pikkuhiljaa, kun et enää kestä olla kotona. Ok. Tullaan sitten pikkuhiljaa. Puhelun lopetin supistukseen. Tässä vaiheessa supistukset alkoivat olla hyyyyyyyvin sietämättömiä ja kiljuin kivusta. Kun supistus suvaitsi mennä ohi sanoin miehelleni, että enhän esikoisen kanssa kiljunut vasta kuin sairaalassa, kun vauva oli lähellä syntyä. Että eiköhän aleta lähteä.

22.00 soitin äitini paikalle ja tiesin, että hän olisi perillä n. puolessa tunnissa. Tuon puolen tunnin aikana, en muista että supistukset olisivat antaneet ollenkaan rauhaa ja odottaminen oli todella raastavaa. Kasasimme kamat ja olimme lähtövalmiina, mieheni katseli parvekkeelta, milloin voisi soittaa taksin paikalle. Heti kun äitini näkyi, oli taksi tilattu ja hetkessä alaovella. Kiireessä lähdimme, minä enemmän ja vähemmän kiljuen. Hississä todellakin kiljuen, sori vaan naapurit. Ennenkuin pääsimme hissillä alakertaan tuntui jännä poksahdus ja vedet meni. Tämä oli ihan uutta minulle, koska aikaisemmassa synnytyksessä vedet meni tosiaan vasta sairaalassa ponnistusvaiheessa. Side kuitenkin piti vedet, eikä edes housuihin tullut tippaakaan. Olo helpottui ja sanoin, että se se varmaan kipuja oli aiheuttanut, että nyt on taas loistava olo, jatketaan vaan taksiin.

N. 22.30 istuimme taksin kyytiin ja taksi lähti liikkeelle. Taksi kääntyi ensimmäisestä risteyksestä ja n. 200 metrin päässä kotiovelta tuli niin järkyttävä supistus, että kiljuin, että nyt on tilattava ambulanssi! Taksi ajoi toisen risteyksen ja pysähtyi bussipysäkille. Olimme 500 metrin päässä kotiovelta. Tällä aikaa vauva oli alkanut jo tulla ja jouduin nostamaan pyllyn penkiltä. Penkiltä, jolle ONNEKSI mieheni oli päättänyt ottaa mukaan pyyhkeen. (Oli kyllä vielä jostain syystä kysynyt minun mielipidettä lähtiessä, kun kiljuin tuskasta ja yksi pyyhe ei sattunut kiinnostamaan pätkääkään.) Heti kun taksi pysähtyi, huusin, että nyt on päästävä makuulleen ja mieheni siirtyi omalta paikaltaan ulos ja pääsin makaamaan takapenkille. Huusin miehelle, että mene ottamaan multa housut pois, vauvan pää oli jo ulkona ja oli todella hankala löytää asentoa, kun housut oli jalassa. Vauvalla ei ollut tilaa tulla ulos. Taksikuski soitti samalla ambulanssia. Hätäkeskus vastasi 22.33.

Kun housut oli kintuissa käskin miestäni ottamaan vauvan päästä kiinni, ja ponnistin yhden pienen ponnistuksen. (Siihen asti pidätin ponnistusta, se oli todella vaikeaa!) Vauva pulpahti ulos ja mies otti kopin. Sitten otin vauvan syliin. Vauva rääkyi jo miehen käsissä ja oli ihanan vaaleanpunainen. Vauva köllötteli sylissäni ja mies lähti selvittämään tilannetta hätäkeskuksen kanssa taksikuskin välityksellä ja välillä itse puhelimessa. Vauvan päälle kaivoin sairaalakassistani vähän suojaa omista vaatteistani ja pyysin kysymään vielä hätäkeskuksesta, että mites napanuora. Sen käskettiin antaa olla. Radiossa soi "little less conversation, little more action please" :D

Istuin taksissa vauva sylissä, ja naureskelin, ettei voi olla totta. Tässä vaiheessa kun tiesin vauvalla ja itselläni kaiken olevan hyvin, yritin vakuutella samaa miehelleni. Uskoi se lopulta. Taksikuski seisoskeli koko toimituksen aikana kaukana autostaan, meistä kaikkein järkyttyneimpänä. Kuuntelimme vauvan kanssa radiota, tarkastelin raajoja ja käskin mieheni kaivaa kameran esiin, eihän tätä muuten kukaan uskonut.

Ambulanssi saapui paikalle n. viiden minuutin kuluttua. Itse kyllä arvioin ajan pidemmäksi. Punapukuisia onnittelijoita tulvi taksiin sisään ja kyselemään vointia. Ottivat raporttia tapahtuneesta. Kysyivät, että kumpi tuli ja sanoin, etten kyllä ehtinyt tarkistaa, mutta poika piti olla tulossa. Tarkastivat vähän vauvaa ja hetken päästä päästiin siirtymään paareille ja niillä ambulannssiin. Makoilin paareilla ja vauva oli sylissäni ja päällä lämpöpeitto. Sain taas leikata napanuoran, kun vauvan isä ei taaskaan halunnut. Istukka jätettiin paikoilleen ja ensihoitajat sanoivat, että jos alkaa ponnistuttaa, niin pitää kertoa. Ei alkanut. Ensihoitajat keskustelivat keskenään, että pitäisikö laittaa aukiolo varmuuden vuoksi. Hoitajia oli yhteensä kolme, käsittääkseni kaksi vakihenkilökuntaa ja yksi harjoittelija, saatan olla väärässäkin. Jostain takaani hoitaja sanoi, että joo laitetaan ja vieressäni istunut alkoi kaivaa tarvikkeita. Siis tarvikkeita kanyylin laittamiseen kämmeneen varmuuden vuoksi, jos tippaa jossain vaiheessa tarvittaisiin. Sanoin, etten kyllä haluaisi, että jos ei ole pakko, niin älkää laittako, oloni on ihan hyvä. Inhoan pistelyä. Ei tarvinnut laittaa. Matka Naistenklinikalle alkoi ja köröttelimme perille.

23:05 Meidät kirjoitettiin sisään synnärille ja hoitajat siirivät minut ja vauvan sairaalan sänkyyn. Sairaalan kätilö kysyi, mikä tulisi vauvan syntymäajaksi ja totesimme, että vauva syntyi samalla hetkellä, jolloin hätäkeskus sai puhelun. Muuta havaintoa ajasta ei ollut. Kiitimme ensihoitajia jotka lähtivät jatkamaan öistä aherrustaan. Me jatkoimme köllöttelyä ja tilanteen ihmettelemistä. Jälkeiset synnytettiin, vauva mitattiin, pestiin ja puettiin ja elo jatkui, kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan.

Kaikki oli ohi kolmessa tunnissa, tai siis vauva maailmassa supistusten alkamisesta. Kaikki kysyvät, että jätitte sitten sairaalaa lähdön hieman viimetippaan, mutta siitä ei oikein ollut kyse. Kaikki vain eteni odotettua nopeammin ja edes kun taksi lähti, en osannut kuvitella että olisi jo aika synnyttää. Eikä missään ohjeisteta, että joskus on parempi jäädä kotiin, kuin lähteä ollenkaan. Aina vaan neuvotaan olemaan kotona niin pitkään, kunnes ei enää itse pärjää, tai supistukset tulevat tietyin väliajoin ja sitten lähtemään sairaalaan. Jälkikäteen pystyy ehkä sanomaan, että olisi voinut aavistaa vauvan olevan jo syntymässä kun supistukset olivat ihan helvetillisiä, eikä niillä ollut kunnollisia välejä.

Mutta helpommin kaikki kävi näin. Ilman turhia välikäsiä ja kontrollointia. Homma hoitui hetkessä ja kaikki voivat toimituksen jälkeen hyvin. Pääsimme lapsivuodeosastolta pois seuraavana päivänä, kun vauva oli 15 tunnin ikäinen.