perjantai 15. lokakuuta 2010

Neulomiskauden avajaiset

rannelämmittimet

rannelämmittimien mallikerta

Rannelämmittimien ohje:

Luo sukkapuikoille 40s, ja neulo ensimmäinen kierros oikeaa. Aloita mallikerta, toista 1-4krs 35cm.
1krs= 1o. 2n. langankierto puikolle. 2 o.yhteen. 2n. 1o. toista yhteensä 5 kertaa.
2krs= 1o. 2n. 2o. 2n. 1o. jne.
3krs= 1o. 2n. 2o.yhteen. langankierto puikolle. 2n. 1o.
4krs= 1o. 2n. 2o. 2n. 1o. jne.

Mallikerran piirros ohjeistaa neulomaan \ silmukan näin: nosta 1 neulomatta, neulo1 o ja vedä nostettu s neulotun yli. Itse oikaisin hieman ja neuloin molemmat / ja \ kaksi oikein yhteen. Ja ihan hieno tuli!

Kun rannelämmittimet on n.35cm korkeat tee peukalolle aukko. Päätä 6 silmukkaa, ja luo ne takaisin seuraavalla kierroksella. Neulo kokoajan mallikertaa. Neulo peukaloaukon jälkeen vielä n. 5cm ja päätä työ.

Juhlaliputus

viirinauha

Juhlakauden lähestyessä muistui mieleeni vuosi sitten taiteilemani viirinauha. Viiriä käytettiin ykkössynttäreillä ja kohta taas kakkosissa. Viirit syntyivät jämäkankaista ja itsetehdystä kanttinauhasta. Aikaa kyllä kului näpertelyyn. Silti tuli niin hauska, kestävä ja halpa, että tekeminen kannatti!

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Ensimmäinen MOCHIMOCHI

Herra Papuherra

Uusia ihania kirjoja! Päällimmäisessä neuleohjeita eriskummallisiin otuksiin. Alemmassa Japanilaisen suunnittelijan vaatemalleja. Kädet alkoi heti väsätä, kun poika meni unten maille. Puolessa tunnissa ihmispapu valmistui ja pääsi aitiopaikalle blogikaveriksi. Tuon kirjan antimista varmaan moni päätyy joululahjaksi tänävuonna.

Pusero ja mekko-kirjasta löytyi muutama ihana kaava, jotka itselle ajattelin tehdä. Vielä ennen töiden alkua olisi viikko aikaa ommella. Toivottavasti kangaskaupasta löytyy sopivia kankaita, tai kierrätyskeskuksesta materiaalia niihin. Heti huomenna etsimään! Ja tässäkin kirjassa oli hyviä joululahjaideoita. Vaatetta on vain hieman uskaliasta tehdä lahjaksi, jos pitää sen kokonaan saajalta salassa...

Lilahousuinen herrapapuherran papukaveri liityi joukkoon myöhemmin.

Uusia käänteitä

Perjantaina sain seitsemän viikon sijaisuuden, joten omat ajatukset voikin heittää narikkaan. Lauantaina löysi uusi puhelin tiensä kotiin. Palkkioksi töiden alkamisesta:)

HTC Desire

perjantai 1. lokakuuta 2010

Kauheeta, kun asiat ei suju

Kauhea kasa ajatuksia ja ideoita päässä, mutta ei juuri niitä ideoita, mitä yritän saada kehitettyä. Kaikki aika menee ajan vähyyden surkuuttelemiseen, vaikka pitäisi vaan ottaa puhvelia sarvista ja alkaa tehdä. Detline alkaa painaa päälle ja suurin älynväläys on vielä saamatta. (Tai se edellinen suuri älynväläys kaatuikin sitten aivan odottamattomiin seikkoihin.) Gah! Miksi asiat ei voisi olla vain itsestään kiinni. No kohta on.

No mutta keveämpää asiaa; pari pompyä kolahti taas laatikosta! Vaikka poika jo opettelee kuivaksi:) Mutta jotenkin vaipat ehtii aina hyllystä loppua.

musta ja piparikukka-ruskea

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Korvaläppäpipo 46-48cm


Herraksen pipo valmistettu 33snt maksaneesta puuvillaneuleesta. Napit hyötykäytetty samaisesta paidasta. Pipojen kaavoja on vaikea löytää, joten tämänkin jouduin itse piirtämään. Pipojen kaavoja on vaikea piirtää, tätäkin jouduin paljon ommellessa muuttamaan. Pipoja on vaikea ommella, kunnes tajusin siihen liittyvän kikan, miten pipo pysyy muodossaan, eikä päässä saumat törrötä! Kangasta pitää syöttää paininjalan alle oikein toden teolla ja varjella saumaa venymiseltä. Koska tätä muotoilin niin paljon vielä ommellessa, niin lopputulos on liian pieni. Lähti huudossa olleessa vaatepaketissa uudelle omistajalle.

Lähtökohta

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

92cm välihousut fleecestä...

...materiaali isin housuista!

Jälkeen

Ennen

Isin pieneksi jääneistä lämpöisistä fleecehousuista tuli pojalle lämpöiset fleecehousut. Kaava on sama, kuin norsujoustofroteehousuissa (7.4.10) mutta kappaleet leikattuani housut vaikuttivat vyötäröltä tosi kapeilta. Joustorfoteessa ja sisähousuissa koko on ihan hyvä, mutta nämä pitäisi pystyä vetämään sisähousujen päälle. Niinpä lisäsin haarakiilan. Kiila on helppo lisätä tuomaan lisää leveyttä vyötärölle. Ompele ensin lahkeen saumat, niin, että sinulla on kaksi lahjetta erikseen. Mittaa tulevan haarasauman pituus ja leikkaa haarakiilasta yhtä pitkä ja tarvittavan leveä suorakaiteen muotoinen pala. Ompele kiila ensin toisen lahkeen haarasaumaan ja sitten toisen.