Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lelut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tuunatut nukenrattaat

Oikeita sateenvarjorattaita tuunaukseen odotellessa...

Kirppariostos sai uuden ilmeen kahdessa tunnissa. Leikkasin vanhan päällisen kaavoiksi ja käsivaralla leikkasin ja ompelin uudet päälliset. Vöiksi valmistin nauhaa taustakankaasta ja kiinnitykseksi laitoin soljet. Alkuperäisessä oli D-renkaat vyön kiinnityksenä, mutta ihmettelen kovasti kuka pikkuinen lapsi osaa käyttää D-renkaita niin, ettei hermot mene... Istuinkangas on aisassa kiinni kuminauhalenksuilla, kuten alkuperäisessä.  Viimeinen sauma, eli pohjan sauma on huoliteltu itsetehdyllä vinokaitaleella. 

Rattaat maksoivat 6.5€ ja kankaat ja muut tarvikkeet on ylijäämiä aikaisemmista ompeluksista.

ENNEN

JÄLKEEN




sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hernepussit kirjaimilla

Pitkästä aikaa tartuin ompelukoneeseen ja vieläpä salamannopeasti, kun sain idean ja inspiraation. Lasten kanssa pari päivää sitten riekuttiin ja alettiin tarkkuusheittoa leikkimään, mutta eipä ollut mitään fiksua heiteltävää... Sitten muistin lapsuudesta hernepussit, jotka olivat aina superkivoja. Ehkä siksi, ettei niitä ollut kotona, vaan pelkästään koulussa. Mutta rupesimpas tekemään pojille sellaisia leikkeihin. Puolet on valmiina, jokaiselle nimen kirjaimelle tulossa omansa. 

Ompelemaan lähdit pitäen mielessä, että haluan nämä myös joskus valmiiksi, eli en asettanut huolellisuusrimaa kauhean korkealle. Esimerkiksi applikaatioissa en käyttänyt tukikangasta, ja kirjaimet leikkasin vapaalla kädellä. Kaavan pussista kuitenkin piirsin paperille nopeuttamaan leikkuuta. Pussin koko n. 11cm x 11cm ja täytin pussit 125ml riisillä. (joulusta jäänyttä puuroriisiä:) )



Olivat ensimmäisenä päivänä ainakin hitti:)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lastenhuoneen sisustuksen päivitystä

Keväinen päivä toi muutaman piristysruiskeen lastenhuoneeseenkin. Käytiin pikkuisemman pojan kanssa tänään Ikeassa ostamassa tuo turvalaita sänkyyn ja mukaan tarttui vielä tyynytkin. Aamulla pakkasta -25astetta, bussilla mentiin:) Aikaisemmin lastenhuone näytti tältä. Muutoksia on tietenkin pitkin matkaa tapahtunut, mutta nyt alkaa näyttää jo hyvältä. Eihän siitä koskaan valmis tule...

1v.3kk pojan sänky. 


4v. pojan sänky.

Sänkyjen väliin on hommattu ikeasta pieni expedit-hylly.

Expeditin päällä unikello, lukuvalo ja kukkanen (toistaiseksi hengissä).

Kirjahyllyssä paljon kirjoja. Pikkulelut voisi kätevästi järjestää pikku purkkeihin. Voisi...

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hevostusta

Meidän poikien pusuhuulinen keppis.

Kepparin ohjeet ja kaavat löytyi netistä. Ihan jokaista ohjeen kohtaa en ymmärtänyt, joten hieman on oman pään mukaan muokattu. Materiaalina villakangas, täytteenä vanua vanhasta tyynystä, suu fleeceä, harja villalangoista, silmät (keskeneräiset) huovasta, pään yhdistäminen keppiin ilmastointiteipillä ja päälle nahkasomiste, keppinä katkaistu harjanvarsi. Riimut vielä tulossa, teen ne nahkasta ja avainrenkaista. 

tiistai 15. toukokuuta 2012

Lakukoru

Hih, monen inspiraatiopussillisen jälkeen sain tehtyä omat enkkulakukoruni:) 
Myönnän, aivan kopipoitu malli, mutta mitäs hyvää pilaamaan...

Aidot enkkulaku karkit inspiraationa
Inspiraatio

Värikkäistä lakuista tehty koru
Kaulakoru

Itsetehdyt korvakorut
 Korvikset

Korvikset

Korut on tehty Cernit-massasta. Ruskea tummui uunissa ihan eriväriseksi, kuin oli alunperin. Muotoilua varten väsäsin tuikkukynttilän alumiinisuojasta neliönmuotoisen leikkurin. Kaupasta ei löytynyt riittävän pientä. Harjoitusta vaati massan käsittely, leikkaaminen ja palojen yhdistäminen. Ebsimmäiset vedokset pääsivätkin leikkikaluiksi (poika joka kerta maistaa, olisiko ne sittenkin oikeita...)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Säkkituolin muodonmuutos


Meillä on ollut käytössä ruma 90-luvun musta päärynänmuotoinen säkkituoli. Alusta alkaen oli selvää, että siitä pitäisi tehdä uusi, mutta vasta Marimekon tehtaanmyymälässä käynti antoi siihen inspiraation! Myymälästä löytyi kangas, jossa oli tarvittavia värejä, keltaista ja pinkkiä, jotta se sopii lastenhuoneeseen, kunhan siellä järjestetään vähän kalusteita uuteen uskoon. Tämä siis poikien lastenhuoneeseen

Säkkituoli on erittäin yksinkertainen ommella, tehdään iso suorakaiteenmuotoinen pala, tässä leveys oli kankaan leveys eli 140cm ja pituus 125cm. Kappaleita tarvitsee kaksi, toinen sisäpussia varten ja toinen kuviokankaasta. Sisäpussi ommellaan pienemmäksi, eli käytännössä vain isommilla saumanvaroilla, niin ei tarvitse miettiä. Kappaleesta ommellaan pituussuunnan sauma, eli 125cm pitkät sivut yhteen. Sauma taitetaan  kappaleen keskelle (alas, eli maata vasten tuleva.) Lyhyt pää ommellaan ja tehdään halutessa kulmaompeleet. Toinen lyhyt pää taitetaan päinvastoin pystysuuntaiseksi ja ommellaan sisäpussissa kiinni, jättäen täyttöaukko ja ulkokappaleessa siihen ommellaan vetoketju. Myös tähän saumaan voi tehdä kulman ompeleet. Sisäpussi täytetään ja suljetaan hyvin. Täyttö käy helposti esim. kipolla tai vaikka löylykauhalla, riittävän isolla. Täytteenä siis säkkituolin täytepallerot, niitä meni 105L tämän kokoiseen säkkituoliin. Sitten vain pukemaan makkaralle nakin kuorta, mutta pitäisi mahtua, jos on tehnyt tarpeeksi kokoeroa kappaleiden välille.

"Takana" vetoketju pystysuunnassa. Vedin tuli alas lattian puoleen, ettei leikkiessä ole tiellä. Kulmaompeleet vetoketjun päissä helpottaa vetoketjun siistiä asentamista.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Feisol Tournament CT-3442 + Markins Q3 Emille


Ja niille, jotka eivät tuosta otsikosta ymmärrä, niin vaihtoehtoinen otsikko on: lelukaari isin työvälineistä:)

Ja niille, jotka luulivat otsikon kertovan jotain aiheesta, niin ähäkutit! Mutta älkää myöskään pelätkö, tuo ei ole isin ottama kuva, niitä löytyy täältä.

Tämä juontaa juurensa siitä, että Herra O (kuvassa), nyt 3kk, on aikamoisen seurankipeä kaveri. Aina pitäisi olla leikittämässä, tai vähintäänki naamataulu näkyvillä. Mutta kas kummaa, äiti haluaa joskus käydä pissalla ja välillä vähän syödäkin. Niinpä siis oli aiheellista keksiä puuhaa pennulle.

Tämäkin oli yksi hankinta, jota ei esikoisen aikana ostettu, mutta nyt olen huomannut tarvitsevani. Puuhamatto siis, ei kolmijalka. Ja nyt tuntuu, että uutena puuhamatot ovat sikahintaisia. Olen siis alkanut kirppareilta ja netistä etsiä käytettyä, mutta siihen menee aikaa. ( Jos siis haluaa kivan.) Joten väliaikaista aktiviteettisentteriä markkeeraa isin kolmijalka. Ja toimii, ei nyt ihan kuin häkä, koska lelujen sijainti ei suinkaan ole optimaalinen, mutta kyllä tärkeimmät asiat ehtii äiti hoitaa, kun vauva leluja tutkiskelee.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Amigurumi toivottaa joulua

Yksi tämän vuoden itsetekemistäni joululahjoista oli ihana ja suloinen amigurumi, pöllö. Tämän ohjeen kun näin, tiesin heti kenelle se pitää tehdä lahjaksi:)

Silmiä piti metsästää taas netistä. Taasen oli ongelmana se, että kauppojen postimaksusysteemi on aika kökkö. Joten sen ja värivalikoiman perusteella ostin ne Näpsäkkä verkkokaupasta. Tosin siellä ei ollut toimitusehtoja näkyvillä, vaan ne piti kysyä sähköpostilla. Tuotekuvaukset kaupassa olivat joko vääriä tai harhaanjohtavia ja osasta puuttui valokuva. Jouduin tekemään tämän johdosta palautuksen osasta tuotteista. Palauttaminen sujui hyvin, kunhan ensin kysyi sähköpostilla ohjeet. Ostin tietenkin myös varastoon vähän näitä nukensilmiä / turvasilmiä / painettavia muovisilmiä.

Omat virkkaustaidot ei ole koskaan ollut terässä, mutta onnistuin, kun hieman kertasin virkkausohjeita. Opin jopa tuon amigurumien aloitusteksiikan. Muutaman kerran tein ja purkasin eri kohtia, kunnes kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Pyrstön jopa suunnittelin itse, kun ohjeessa ollut häntä ei mielestäni yhtään ollut pöllölle sopiva.



perjantai 22. heinäkuuta 2011

Hyvää pääsiäistä;)
Tässä hieman unholaan jääneet pupukaverit, jotka viime pääsiäisenä väsäsin tulevalle anopille. Mutta siellähän ne vieläkin istuvat ruokapöydän koristeena, joten ympärivuotiset puput taitavat olla. Ohje oli jostain Suuri Käsityö lehdestä ja langat jämälankoja. Nopeita oli väsätä, viimeistelyt hituivat bussimatkalla pääsiäisaterialle anoppilaan. Viimeiset langat katkaistiin perillä juuri ennen lahjan luovuttamista:)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Neulottu unilelu Pilkku


Tällaisen työn neulominen on niin luonteeni vastaista. Inhoan seurata tarkkoja ohjeita ja ommella saumoja työstä. Mutta kun Suuri Käsityö-lehdessä oli touko-kesäkuun numerossa tällaisten pehmolelujen ohje, niin teki mieli tehdä molemmille pojille omat uniikit pehmolelut, joista tulisi toivon mukaan pitkäaikaiset kumppanit. (Vauvahan siis ei ole vielä edes maailmassa, vaan häntä odotamme saapuvaksi 3.5kk kuluttua.)

Työn vaikeutta lisäsi se, etten löytänyt ohjeissa käytettyä lankaa mistään, en edes netistä oikean värisenä. Onneksi löysin kuitenkin malliin sopivat langat; valkoinen Järbo Garnin mikro ja sininen Novitan Palma. Valkoinen lanka oli paljon paksumpaa, kuin työn ohjeissa, joten jouduin jokaisen kohdan ohjeesta laskemaan uudestaan, jotta lelun koko pysyi suurinpiirtein samana. Lankamenekkiäkin oli vaikea arvioida, lisää lankaa tarvitiin kesken työn. Langat maksoivat n.15 euroa per lelu.

Esikoinen sai olla valitsemassa lankojen värejä omaan ja pikkuveljen leluun. Sai muuten valita myös mieleisensä hahmon leluksi ja valita minkä pikkuveli saisi. Pikkuveikalle tulossa pupu, kunhan pääsee työn alle. Omaan koiraansa valkoisen päävärin kanssa hän halusi sinisen ja veikalle tulee vihreää.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kirpparilta löytyi...

...lähes kaikki, mitä sinne lähdin etsimään. Työhuoneeseeni sain järjestyksen ylläpitäjiä, mm. korkkitaulun. Ja pojalle nämä:

Ei siis potkupyörää vaan punainen pyörän tavarakori:)
Pitäisi ommella koriin kangassisusta, jottei aarteet tipu pinnojan välistä.

Punainen lasten keinutuoli oli myös mukava löytö, sillä poika oli juuri edellisellä viikolla ihastellut ystävällään ollutta samanlaista. Pakkohan se oli sitten pois ostaa. Selkänojasta puuttuu yksi pinna, mutta olen suunnitellut laittavani selkänojaan pingotetun kankaan, niin ettei puuttuvalla pinnalla väliä. Samasta kankaasta tulisi myös pehmuste istuinosaan.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Protector

Vaaleanpunainen protectori on kooltaan noin kymppikuvan luokkaa + ulokkeet. Aikaa neulomiseen meni 2-3 iltaa. Taskussa kuikuilee baby protector. Langat tavallista villalankaa, ylijäämiä varastosta. Täytteenä vanhasta tyynystä vanua. Ohjeet samasta mochimochi-kirjasta, josta aikaisemmin papuherratkin otettu.

Protector viidakossa.

torstai 18. helmikuuta 2010

No nyt olis taas materiaalia mistä tehdä, kunhan vaan aikaa ja inspiraatiota riittäisi. Viimeaikoina olen kyllä saanut päätökseen keskeneräisiä projekteja. Silloin kun vauva nukkuu, niin äiti ompelee. Muuten poika haluaa leikkiä saumurilla ja säätää asetukset päin mäntyä. Neuloja on myös kiva pienellä sormella kokeilla. Tässä kauan valmiiksi leikattuina olleet virtahepopehmot, jotka valmistuivat pitkän paussin jälkeen. Silmiä eivät ole vielä saaneet...

torstai 7. tammikuuta 2010

Tempputyyny ja virtahepokaksikko

Ihana Turun tuliainen, kirpparilöytö puoliympyrän muotoinen tyyny, sai vihdoin uuden päällisen. Ja vihdoin sain käytettyä säilömiäni ylijäämä kankaita.


Tyynyn päällä keikkuvat aikaisemmin syntyneet pulleat virtahepokaksoset. Nämä on kierrätysmateriaaleista, myös sisusta. Hampaat ovat uudesta nahkapalasta. Ylemmän virtahevon kangas on aarteeni, löytynyt muistaakseni kierrätyskeskuksesta. Voi kun tuollaisia kankaita löytyisi enemmän!