![]() |
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pipo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pipo. Näytä kaikki tekstit
lauantai 12. tammikuuta 2013
Tämän vuoden pipo
Pipon neulominen on vuosittaista puuhaa, syksyisin alkaa puikkosormia kutkuttamaan ja viimevuonna neulottu pipo ei enää olekkaan niin kiva, kuin silloin. Tänä vuonna käytin lankaa varastoistani, josta olin aikonut tehdä säärystimet, mutten koskaan niitä edes aloittanut. Tästä tuli tämmöinen pehmoinen, aika tylsän värinen, mutta eipähän tarvinnut uutta lankaa ostaa. Pitäisi vielä laittaa tähän turkistupsu, mutta arvatkaapa vain, olenko päässyt siihen asti...
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Lierihattu
Tein äidilleni syntymäpäivälahjaksi lierihatun. Syntymäpäiviä vietettiin Italiassa, joten ajattelin, että olisi sopiva ja ajankohtainen lahja. Matka kuitenkin alkoi sateella ja maanjäristyksellä sekä jatkui raekuurolla ja enemmän sateella...
Hattu on Marimekon lakanapaksuisesta puuvillakankaasta.
Sisäpuolella yksivärinen valkoinen lakanakangas vuorina
ja vihreäkukallinen itsetehty vinonauha kiertää hattua piilottaen saumat alleen.
maanantai 16. tammikuuta 2012
Neulottu pipo, PURO KIVI
Neuleohje Purolangasta tehtyyn pipoon, jossa pitsimäinen pinta.
Pipoon menee yksi kerä Puro lankaa.
Päänympärys noin. 58cm.
Puikot nro.4.
Malli on itse suunniteltu ja kirjoitettu, en vastaa siinä olevista virheistä.
Tarkkaile omaa työtäsi ja maalaisjärki käteen, niin hieno tulee!
Mallikerta: Kuva mallikerrasta tulee sitten jouskus jos tulee, mutta tekstimuodossa löytyy ohje sen tekemiseen...
1. Luo 95s. Neulo reunaan 5cm resoria 3n. 2o.
2. Aloita mallikuvion neulominen kerroksen TOISESTA NURJASTA silmukasta, jolloin mallikuvio jatkuu kauniisti resorin jatkeeksi.
Mallikerta:
1krs. 1 nurja silmukka. 1 langankierto puikolle, 1 ylivetokavennus, neulo 2silmukkaa oikein yhteen, 1 langankierto puikolle.
2-6 krs. 1 nurja, 4 oikein.
3. Neulo mallikertaa 5 kertaa + viimeiseksi kerrokset 1-3.
4. Aloita kerros jo edellisen kerroksen viimeisestä silmukasta. Ylivetokavennus, 3oikein. Jatka samaa koko kerros.
5. Seuraava kerros 2 oikein, ylivetokavennus. Jatka samaa koko kerros.
6. Seuraava kerros kaikki oikein.
7. Seuraava kerros 1oikein, ylivetokavennus. Jatka samaa koko kerros.
8. Seuraava kerros kaikki oikein.
9. Seuraava kerros ylivetokavennus, 2 oikein. Jatka samaa koko kerros.
10. Seuraava kerros ylivetokavennus. Jatka samaa koko kerros.
11. Seuraava kerros ylivetokavennus. Jatka samaa koko kerros.
12. Päätä työ vetämällä lanka jäljellä olevien silmukoiden läpi ja päättele huolella.
Ompele vielä sisäpuolelle otsan kohtaan n. 7 x 30 cm kokoinen pala trikoosta, niin villa ei kutita otsaa.
torstai 23. kesäkuuta 2011
Vauvan myssy... koko 50

...eli perusmyssy, kypärämyssy eli siksakpipo.
Lanka Grignasco Knits Chrame, 70% merino, 20% silkki, 10% cashmire. 50g=125m.
Puikot 3.5
Ohje muokattu pienemmäksi Novitan ohjeesta.
( Ohje sopinee myös Novita Woolille )
MYSSY koko 50
Luo 28 s ja neulo ainaoikeaa. 1.krs: (op) neulo 2 o, lisää 1 s (lisäys: ota langankierto kiertäenpuikolle), neulo kunnes puikolla on jäljellä 4 s, neulo 2 o yhteen ja 2 o. 2.krs: oikein.
Toista 1.-2. kerroksia yhteensä 12 kertaa (=24 krs).
Kavenna sitten krs:n alussa ja lisää sen lopussa yhteensä 12 kertaa (=24 krs). Itse tein tässä kohdassa lisäyksen toiseksiviimeiseen silmukkaan, neuloen sen kahdesti, jolloin ei tule niin suurta reikää, kun langankierrolla lisätessä.
Lisää nyt krs:n alussa ja kavenna krs:n lopussa yhteensä 6 kertaa. Olet kappaleen puolivälissä. Kavenna sitten krs:n alussa ja lisää lopussa yhteensä 6 kertaa.
Lisää krs:n alussa ja kavenna lopussa yhteensä 12 kertaa. Tässä myös lisäys toiseksiviimeiseen silmukkaan, neuloen sen kahdesti.
Kavenna vielä lopuksi krs:n alussa ja lisää krs:n lopussa yhteensä 12 kertaa, päätä s:t.

Yhdistä reunat kaavion mukaan ja neulo vielä kaksi kertaa 16cm pituinen putkineulos solmimisnauhoiksi ja kiinnitä paikoilleen etureunan kärkiin. Putkineulokseen tulee 3s, joita neulotaan oikein kokoajan samaan suuntaan, puikkoa ei kerrosten välillä käännetä, vaan lanka juoksee kerroksen loputtua tiukkana työn takapuolelta takaisin ensimmäiselle silmukalle.
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Virkattu lippis Kiertin langasta
Kierrätystehtaalta mukaan tänävuonna lähti kolme kerää Kiertin ihanaa 100% kierrätettyä Ekolankaa, joka sisältää hamppua ja luomupuuvillaa. Aivan ihana materiaali! Ja herkulliset värit, kun alkaa yhdistelemään. Se oli se vaikein osuus:)
Niistä syntyi Kiertin ohjeen mukaan lippis. Tosin edes takas purkaen menin jo kolme kertaa, kun en saanut lippiksestä oikean kokoista. Nyt kun se on valmis, niin vielä yksi virhe jäi harmittamaan ja aion purkaa vielä kerran melkein koko lippiksen ja tehdä kunnolla. En pysty jättämään asiaa sikseen.
Jalassa ompelemani trikoohousut koossa 100cm.


Jätskipojan uusi lippis.
Ja uudet velourhousut. Kuten nuo vihreät trikootkin, niin nämäkin syntyivät puhtaasta tarpeesta. Etsin pari päivää kaupoista pojalle kivoja sisähousuja. Tarvittiin trikoota ja väriä, mutta kumpaakaan ei ollut pojille tarjolla. keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Korvaläppäpipo ?
Korvaläppäpipon ohjeet tuntuu olevan nyt monella hakusessa. Itsellänikään ei vielä hyvää ohjetta ole (omatekemää), mutta muutaman vinkin voin antaa. Uudessa (1/2011) Suuri Käsityö-lehdessä on ohje neulotulle palmikoidulle korvaläppäpipolle ja kokoja on 4v-aikuinen, sekä virkattu korvaläppäpipo löytyy 2-4v koossa. Itse taidan neuloa samassa lehdessä olevan huppumyssyn lapselle.
perjantai 31. joulukuuta 2010
Muhkea karvapipo

Vihdoin jotain valmista itselle! Tämän pipo (kuten moni muukin työni) sai alkunsa jo pari kuukautta sitten. Taisi kovat marraskuun pakkaset olla syynä siihen. Ensiksi metsästin tekoturkista kangaskaupasta, sitten metsästin sopivaa kangasta päälliseen. Kun materiaalit olivat kasassa odotin sopivaa inspiraatiota ja sopivaa vapaa-aikaa. Pipon malli on peräisin piposta, jonka ostin vähän aikaa sitten kaupasta, kun en ollut ehtinyt laittaa tikkuakaan ristiin tämän pipon aikaansaamiseksi ja päätä alkoi jo paleltaa... Malli on mielestäni helpompi toteuttaa, kuin perinteinen korvaläppäpipo, varsinkin, kun sellaiseen kaavat ovat vähissä..
Hinnaksi pipolle tuli 11€, päällisen osuus 4€ (neule kirpparilta) tekoturkis 7€ (kangaskaupasta).
Kaiken kaikkiaan ihana saada valmiiksi jotain, mihin materiaalien etsiminen oli hankalaa. Materiaalivalinnat ovat kaiken a ja o, joten joskus etsimistä joutuu vain tekemään.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Jää(telö)karhu korvaläppäpipo
Korvaläppäpipo neulottu samojedivillalangasta. Samojediä 30%. Lankaihanuus, jota varastossa vielä jonkun verran. Tilasin viime vuonna tuottajalta. Neulahuovutuksena työn ja tuskan takana ollut jääkarhukuvio. Sain jopa reijän tehtyä pipoon, kun jouduin huovutusta purkamaan. Reiän parsin kiinni ja neulahuovutin uudelleen päälle. Jälkeenpäin ei edes huomaa koko asiaa.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Korvaläppäpipo 46-48cm
Herraksen pipo valmistettu 33snt maksaneesta puuvillaneuleesta. Napit hyötykäytetty samaisesta paidasta. Pipojen kaavoja on vaikea löytää, joten tämänkin jouduin itse piirtämään. Pipojen kaavoja on vaikea piirtää, tätäkin jouduin paljon ommellessa muuttamaan. Pipoja on vaikea ommella, kunnes tajusin siihen liittyvän kikan, miten pipo pysyy muodossaan, eikä päässä saumat törrötä! Kangasta pitää syöttää paininjalan alle oikein toden teolla ja varjella saumaa venymiseltä. Koska tätä muotoilin niin paljon vielä ommellessa, niin lopputulos on liian pieni. Lähti huudossa olleessa vaatepaketissa uudelle omistajalle.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Sadehattu, uusin keksintöni
Ja lähtökohtana suunnittelulle oli saada jotain muutakin päähän sopivaa vesikelille, kuin perinteinen sydvesti, jonka ulkonäöstä en piittaa ja joka ei sovi sitten ollenkaan meidän tyyliin:)
Tulossa omalle pojallekin vielä kevytversio, eli sisälle voisi laittaa joustofroteeta. Vielä ei nuo sadekelitkään niin kylmiä ole...?
torstai 12. elokuuta 2010
retrouusiokäyttöä
Ystäväni tilasi pieneksi menneistä potkuhousuista ( Tutta 50v ) neliöpipon, jotta saadusta lahjasta olisi iloa vielä nyt kun lapsi on kasvanut housuista yli. Piposta tuli hieno, mutta vain myyrä suostui sovittamaan sitä, eikä nyt ole ihan oikeuksissaan. Ehkäpä muistetaan kuvata pipo oikealla omistajallaan?:)
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Kalastajanhattu py.52
Kesän toinen kalastajanlakki pojalle. Tällä kertaa päänympärys on reilu, mutta edellinen painoi jo renkaan otsaan, kun oli niin tiukka. Ja kyllähän tämä päässä pysyy, vaikka onkin iso. Keltainen kukkakangas on yksi ihanimmista löydöistäni, tyynyliina kierrätyskeskuksesta, 0,80€ (normikokoinen) ja ruskea kangas on kahdella eurolla ostetusta parivuoteen lakanasta. Kaavat ovat Suuren käsityölehti 6-7 2005 numerosta. Siinä lehdessä olisi myös leuan alle sidottavan huivilakin kaava, mutta se on meille liian tyttömäinen asuste.
Kokeilun arvoisia (kesä)lakki ja hattukaavoja on myös kirjastosta lainatussa Ottobren numerossa 2/2003.
torstai 3. kesäkuuta 2010
Kalastajanhattu py. 48cm tasan
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Tervetuloa kesä!
Pienenä aamupuhteena valmistui itselle kesäinen lierihattu. Kaavojen piirtämisen ja kankaiden leikkuun tein jo eilen illalla pois alta, kun poika oli jo nukkumassa. Aamulla pikkumies ja isomies menivät terassille leikkimään, niin sain rauhassa ommella hatun, ilman, että kukaan roikkui lahkeessa... Aikaa meni tunti ompeluun ja tunti eilen valmisteluihin.
Materiaalina päällä uusi punainen pellava ja sisäpuolella kaunista vanhaa lakanakangasta. Materiaalikustannukset yhteensä n. 2.5€. Hatun takaosassa on kuminauha, joka lisää hatun istuvuutta ja pysyykin päässä paremmin. Lierin tärkkäsin sumutettavalla tärkillä, jotta pysyy hienosti kaarella, eikä lermuile.
Nyt saa meidän puolesta kesä pistää parastaan, sillä varauduttu aurinkoon on!!
lauantai 15. toukokuuta 2010
Kookos Keijo
Kookos Keijon uusi lippis, samanlainen, kuin pojalla. Yllätti kesän helteet niin, että äkkiä piti tehdä miehelle hattu, ettei pää pala tai tule auringonpistosta... Ainoa keneltä nyt puuttuu hattu, on tietenkin minä... Kookoslippiksen päällisen materiaalin mies valitsi (melkein) itse kangaskaupasta ja se on tavallista lakanakangasta, kitin väristä. Vuorin materiaalivalinnassa käytin veto-oikeutta ja valitsin sinne yhden retrokankaistani, ja se sopiikin sinne täydellisesti!
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Kookos lippis
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Solmupipo
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Pikaompelus 3
maanantai 12. huhtikuuta 2010
A-uuuuuuuuuuuu trikoita 6m
maanantai 14. joulukuuta 2009
Puro
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






