tiistai 20. joulukuuta 2011

Vaarallista askartelua


Joulukranssi on yksi vaarallisimmista teoksista, mitä ihminen voi tehdä:) Ainakin jos omaan kokemukseeni on uskomista-ja miksei olisi. Tunnin kykkiminen lattialla kranssin parissa edeten ja purkien päättyi hieman epätavallisesti, nousin ylös lepuuttamaan selkääni ja sitten vintti alkoi pimetä. Ja hups vaan löysin itseni lattialta. Aikamoinen mustelma tuli käsivarteen, kun tv-tason päälle olin pyörtynyt. Sittemmin jatkoin kranssin tekemistä pöydän ääressä, en enää kannata lattialla askartelua...


Kranssini tein valmiin pajuympyrän päälle mustikan varvuista. Varvut kiinnitin ohuella metallilangalla pieninä nippuina. Jokaisen pienen nipun kiedoin kerran langalla ympäri. Muutama nippu ensin vierekkäin etupuolelle ja metallilangan kierto takapuolelta taas eteen. Suurin piirtein kaksi muovikassillista materiaalia tarvitsee tällaiseen kranssiin.

Kahden vaiheilla painin sen kanssa, pitäisikö kranssiin lisätä vielä koristeita... Pidän yksinkertaisesta ja varsinkin kun tässä on paljaana upea tekstuuri, niiin enpä taida sitä enää pilata. Ja sitäpaitsi olen aikaisemmin ollut taipuvainen ylityöstämiseen, monesta työstä olen jälkeenpäin ajatellut, että olisi ollut parempi vähemmällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti