lauantai 18. joulukuuta 2010

Tuulensuoja / näkösuoja vaunuihin


Jes, mikä ihana tästä tuli! Eli aluksi minulla oli magee kangas, jonka ostin reilulla eurolla kierrätyskeskuksesta. Olin siellä pojan kanssa, joten rattaat olivat mukana. Poika nukahti matkalla bussipysäkille, enkä ollut varautunut (taaskaan) millään suojalla. Kaivoin kankaan esille ja heitin rattaiden päälle ja kylläpä näytti sopivan siihen paikkaan!

No mutta pitkän aikaa otti, ennenkuin sain siitä ihan oikean suojan väsättyä. Kaavojen tekoon ei ollut inspiraatiota ja aikakin hukassa. Mutta sitten kun tuli oikea hetki ja alkoi vain suunnittelemaan ja piirtämään, niin suoja syntyi yhdessä illassa. Tosiaan, illalla kaikki parhaat ideat syntyy ja inspiraatio usein estää menemästä nukkumaan...Vai?

Suojassa pieni kurkistus / ilmanvaihto luukku, joka pysyy auki ja kiinni tarranauhalla.

Suoja pysyy kuomun päällä kuminauhan avulla.

Suoja kiinnittyy suoraan rattaiden tekstiileihin metallisilla kouluilla.
Koukut pitävät kuminauhan optimikireydellä ja suoja pysyy päällä rytäkässäkin.

Sisäpuoli toista retrokangasta. Kurkistusluukku harvaa kangasta.

Joulukortit 2010

Tämänvuotinen joulukorttiprojekti on siis valmistunut, ja postitse pari liikenteeseen lähtenyt. Muut annetaan nyt viikonloppuna saajilleen, joten uskaltaa jo paljastaa, miltä näyttävät...
Kortit on tehty haitarin muotoon tavallisesta askartelukartongista. Haitarin etusivuille ja taakse keskimmäisille sivuille liimattu kuviopaperia. Kuviopaperiin taas teipattu kaksipuoleisella teipillä valokuvat. Koristeena poroja, joulupukkeja ja muissa vielä lumiukkoja. Satiininauha on kiinnitetty kaksipuoleisella teipillä kortin takakanteen ja se sulkee haitarin rusetilla. Etukannessa rusetin kohdalla/alla 'hyvää joulua' kyltti.





Taka-aukeamalla perhepotretti ja hyvän joulun toivotukset.


Tämä on joulukortti vuosimallia 2009.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Liivimekko 86

Mekko lähti salaisuutena joululahjaksi, kuulemma on kolahtanut jo postilaatikkoon:) Ja tyytyväisiä ovat ilmeisesti niin äiti, kuin tytärkin;)

Koristekukka vinonauhasta ja napeista.


Mekko edestä. Kädenteillä kuminauhat lisäämässä istuvuutta.


Olkaimet kiinnitetään napeilla.


Mekossa käytetty itsetehtyä vinonauhaa. Kangas kierrätyspuuvillaa.


Mekko takaa.

Lisää säilytystilaa

Kankaiden paljoudessa oma vaatekaappi tulvi kankaita ja vaatteet eivät mahtuneet paikoilleen. Oli pakko saada lisää säilytystilaa kankaille ja onneksi kävi käden käänteessä tuo ostaminen. Eihän nämä nyt mitään kaunistuksia ole, mutta toivottavast ne voisivat kohta asustaa työhuoneessa...

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kirpparilla villan perässä

Tälläkin kertaa etsin kirpparilta villaa sekä muita neuleita, joita voisi hyödyntää muutamassa mielessä olevassa projektissa. Villa on nyt ehdoton suosikkimateriaalini, mutta sitä löytää noilta kirppareilta harvoin. Nyt satuin onneksi löytymään huippuhienon neuleen. Ei ollut mitenkään halpa, mutta oli niin hieno. Tyhjin käsin olisi ollut ikävä mennä kotiin.

Samalla kävin Soukan lankakaupassa, jossa aluksi pyörin päämäärättömänä, mutta lopuksi löytyi unelmalanka. Siitä neuloin jo kaulaliinaa, mutta lanka loppui kesken. Hetken kestää ennen kun saan lisää, joten sen postaus siirtyy tuonnemmaksi.

Jackpot 100% villaneule ja puuvilla-sekoiteneule uusiomateriaaliksi.

Villasukat pojalle 1.50€

tiistai 7. joulukuuta 2010

Neulotut huopatossut kokoa 21



Ohjeet neulotuille huovutetuille vauvan tossuille:

(Ohje on tarkoitettu perusvillasukan osaavalle neulojalle)

Huovuttaminen häivyttää kaikki mahdolliset kauneusvirheet,
joten kantapään, kiilakavennusten ja kärkikavennusten
tyyli on vapaa.

Lanka Viking Naturgarn 100% villa (50g=50m)
(tai vastaava huopuva villalanka)
+ valinnaista villalankaa resoriin
sukkapuikot nro.7

Luo 32s. Neulo 2krs oikeaa suljettuna neuleena.
Tee kantapää 16 silmukalla.(jaa 5-6-5 s)
Poimi valmiin kantapään molempiin sivuihin 5s.(=32s)
Tee kiilakavennuksia, kunnes silmukoita jäljellä 28.
Neulo jalkapöytää 13cm.
Tee kärkikavennukset joka kerroksella 1 ja 3 puikon alussa, sekä 2 ja 4 puikon lopussa. (Yhdellä kerroksella silmukoita vähenee 4)
Kun silmukoita on jäljellä 4, päättele työ hyvin.

Huovuta työ pesukoneessa 60asteessa esim. pyyhkeiden seassa. Laita pesuainetta. Tossun sisään voi laittaa pienen muovipussin, joka estää tossun sivuja huopumasta yhteen.

Kun tossut ovat huopuneet ja kuivuneet neulo resorit.
Virkkaa tossun suuhun 40 kiinteitä silmukoita ja poimi jokaiseen virkattuun silmukkaan neulottava silmukka.
Neulo 10 1n resoria n.18cm.

Myöhemmin:Nämä ovat palvelleet aika pitkään. Neuloin nämä, kun poika oli muistaakseni alle 1v. ja vielä äsken käytin näitä vaunuun nukutusreissulla, kun poika on reilu 2v.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Rätei, ei lumpui

Taas on aikaa ommella, työt kun loppuivat tältä erää. Pitkä to do lista odottaa, mutta vielä ei ehdi kunnolla paneutua näihin hommiin. Alkupalaksi saumuroin jäljellä olleista bambupuuvilla- ja bambuhamppukankaista imuja (vasemmalla) sekä kirjainflanellista rättejä.