sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hernepussit kirjaimilla

Pitkästä aikaa tartuin ompelukoneeseen ja vieläpä salamannopeasti, kun sain idean ja inspiraation. Lasten kanssa pari päivää sitten riekuttiin ja alettiin tarkkuusheittoa leikkimään, mutta eipä ollut mitään fiksua heiteltävää... Sitten muistin lapsuudesta hernepussit, jotka olivat aina superkivoja. Ehkä siksi, ettei niitä ollut kotona, vaan pelkästään koulussa. Mutta rupesimpas tekemään pojille sellaisia leikkeihin. Puolet on valmiina, jokaiselle nimen kirjaimelle tulossa omansa. 

Ompelemaan lähdit pitäen mielessä, että haluan nämä myös joskus valmiiksi, eli en asettanut huolellisuusrimaa kauhean korkealle. Esimerkiksi applikaatioissa en käyttänyt tukikangasta, ja kirjaimet leikkasin vapaalla kädellä. Kaavan pussista kuitenkin piirsin paperille nopeuttamaan leikkuuta. Pussin koko n. 11cm x 11cm ja täytin pussit 125ml riisillä. (joulusta jäänyttä puuroriisiä:) )



Olivat ensimmäisenä päivänä ainakin hitti:)

1 kommentti:

  1. Vitsi miten hienot! Kivat kangasyhdistelmät. En edes muistanut että sellainen asia oli olemassa kuin hernepussit... :)

    VastaaPoista